Sama koskee Jukka Nykäsen säveltämää musiikkia, jonka riemullisessa rakennelmassa keskiaikainen messu sulautuu barokkioopperaan ja varhainen madrigaali skandinaavisiin kansanlauluihin.

​

Jasper Leppänen rakentaa mestari Martinuksen roolinsa suuren musikaalitähden elkein. Hauska ja sulava suoritus tosin tekee lähes mahdottomaksi ymmärtää miehen uskonnollista kriisiä. Aurora Mannisen Pelliina on asianmukaisen rouhea luovuutensa löytävänä kansanihmisenä.

​

Esityksen keskushahmoksi nousee kirkkomaalari Andreas Pictor, joka Marja Uusitalon puvustamana puhuttelee vahvasti jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan.

​

Komiikasta vastaavat kaksi vahvaa oopperalaulajaa Petri Bäckström ja Eeva Semerdjiev, jotka kirkollisen ja maallisen vallan edustajina ottavat varmoin ottein haltuunsa aina koko näyttämön.

​

Esityksen kolmihenkinen muusikkoryhmä käyttää taitavasti perinnesoittimiaan, mitä jo itsessään voisi katsoa kokonaisen illan. 

Nautin näkemästäni ja kuulemastani kuin olisin itse ollut Hattulassa. Kaikista hyvistä ja loistavista suorituksista yksi nousee minulle ylitse muiden: Aurora Manninen Pellinana oli taitava ja vakuuttava, kaiken kaikkiaan aivan loistava!

​

Niin, se tekninen toteutus! Taitava valosuunnittelu (Mirkka Saari) näytti jälleen voimansa. Näytelmä käyttää lisäksi tyylikkäästi ja tehokkaasti modernia projisointitekniikkaa, jonka toteutuksen tähän teokseen suunnittelivat Calvin Guillot ja Małgorzata Nowicka.

Musiikki ja teksti sopivat yhteen, ja laulujen melodisuus sekä yhteislaulanta tarjoavat korvakarkkia. Vaikuttava on myös kolmihenkinen bändi, jossa mukana on perinnesoittimia. Se loihtii tunnelmia, jossa nykyinen ja mennyt kohtaavat.

​

​Erityisen ihastunut olen lavastukseen. Karu kirkkoholvisto herää eloon ja loistoonsa visuaalisin efektein, joissa Hattulan kirkon maalaukset ilmestyvät kuin sivellinvedoin kalkinvalkoisille pinnoille. Silmää hivelevä toteutus korostaa oivaltavasti taiteen tekoa, sen ajattomuutta ja vaikutusten kestoa.

Reetta Ristimäen ohjaama tunnin ja kolmen vartin mittainen musikaali on mutkaton ja riuskasti etenevä. Sen äärellä viihtyi mainiosti. Uskoisin, että keskitetty juonirakenne koomisine vivahteineen kiinnostaisi muutoin ehkä aihetta vierastaviakin.

Rottien pyhimyksessä musiikki on kuin liima, joka liittää niin ihmiset kuin tapahtumat tiiviisti toisiinsa. Säveltäjä Jukka Nykänen ammentaa keskiaikaisesta traditiosta, mutta hyödyntää aistikkaasti eri vuosisatojen musiikillisia aineksia. Nykäsen musiikki on herkistävää ja myös iloista. 

​

 Pyhät ihmiset ja Raamatun ydinsanomaa ilmentävät kuvat tulvivat valojen ja varjojen liittoja sekä värien palon voimallista juhlaa. Tätä silmänruokaa katsellessa ei tule mieleenkään, että moderni tekniikka on kaiken takana. Taianomainen ja sadunhohtoinen toteutus mahdollistavat aikamatkan keskiajalle ajankohtaan, jolloin Pyhän Ristin kirkko sai vuosisataisiksi tarkoitetut maalauksensa.

​

Rottien pyhimys -musikaalia tähdittää viisi rooliinsa uppoutunutta ammattilaista. Näyttämöllä ei nähdä yhtään heikkoa lenkkiä.

Kolmen miehen orkesteri saa musiikin elämään ja nosteen niin lavalle kuin katsomoon. Ilkka Heinonen ja Miika Vintturi tekevät työnsä antaumuksella, ja Janek Öller on riemastuttava keskiaikasoittimineen ja ajan asuineen. Ilman häntä esitys jäisi paljosta vaille! 

​

Näyttelijöiden into ja taito paljastuvat armotta: Kai Bäckström maalarimestari Andreas Pictorina vakuuttaa ja kerää katseita, Petri Backströmin komea ääni pääsee oikeuksiinsa Petrus-pappina ja Aurora Manninen on koskettava ja elävä Pelliina (kuvassa Pictorin kanssa). Märta, jota esittää Eeva Semerdjiev, on tarinan tärkeä hahmo, jonka huumorissa on hetkensä ("Minä maksan!"), mutta joka operettimaisuudessaan poikkeaa joukosta, totta kai, onhan hän ylhäinen rouva eikä rahvasta. Jasper Leppänen mestari Martinuksena hoitaa tonttinsa mainiosti. 

​

Riemastuttava ja viihdyttävä musikaali, josta voi nauttia kuka tahansa, niin tarinan tuntevat kuin ne, joille se on uusi tai musikaali muotona vieras. Silmää ja korvaa kiinnostavia yksityiskohtia on paljon, ja vauhdikas eteneminen takaa kiinnostuksen pysymisen herkeämättä yllä. Tunteikkuus tarttuu, tunnelma vie, ja taiteen merkitys ihmistä pysyvämpänä arvona korostuu. Edelleen saamme ihailla vanhoja maalauksia ja voimme yhtyä loppulauluun: Kauneus jää. ​

Nykänen har tagit ut de historiskt-estetiska svängarna med besked och skapat ett i all sin enkelhet effektivt synkretistiskt partitur, där medeltida tongångar typ Ramus virens olivarum passerar revy och folkliga färgningar från bägge sidorna av Bottenhavet sömlöst övergår i ett så typiskt musikalstuk à la Lloyd Webber att det bara måste handla om en medveten, lika festlig som emotionellt fungerande pastisch.

“Musiikkeineen, lauluineen ja oivaltavine visuaalisine ratkaisuineen Rottien pyhimys on enemmän kuin onnistunut esitys.” – Olli Seppälä / Kotimaa